Huippuhauska Kemora!

HIstoric-sarjan toinen osakilpailuviikonloppu ajettiin 12-13.7. Vetelissä, Kemoran radalla. Kuten jo ennakkoon uumoilimme, Scuderia Naftalinin autoista Ekku, Juha ja Tapani tulivat viivalle, Caritan auto on pienoinen kysymysmerkki edelleen eli moottori vaatii avaamista ennen seuraavaa kisaa, oli turha ottaa riskejä ja tulla rikkomaan konetta (varsinkin kun tiimin päämekaanikko Jape ei päässyt paikalle) ja Jessen Roadsport-kilpuri on edelleen pajalla atomeina…..
Tällä kertaa parhaista tuloksista vastasi Tapani, joka yllättäen nappasi paalupaikan eli oli jo aika-ajojen nopein - kuljettaja itse kommentoi Parc Fermeessä että kyseessä on jokin pila…sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan vauhti kasvoi vielä kisoissa = ensimmäisen lähdön nopein kierros ja paalu myös toiseen kisaan, historiallinen tapahtuma Scuderia Naftalinille! Toisessa kisassa, viimeisellä kierroksella Jyrki Laine sisuuntui ja ajoi oman nopeimpansa, joka alitti yhdellä kymmenyksellä tiimimme parhaan ajan.

Tässä järjestäydytään ensimmäiseen starttiin.

Ja tässä poistutaan radalta

Jyrkille erityisen suuret ja vilpittömät kiitokset ja onnittelut, hän oli voittonsa ansainnut kovalla työllä, hyvällä ja lähes virheettömällä ajolla, perjantai-illan kovan ruuvauksen jälkeen (Jannen hyvällä avustuksella) - hieno kamppailu ykköspaikasta teki kisasta huippuhauskan!!! Tapanin Kakkospaikka molemmissa lähdöissä ei tuntunut häviöltä tässä hauskanpidossa. Kaikkein parasta oli tietenkin nähdä vauhdin paranevan viime vuodesta ja taaskin paras aika tuli viimeisessä kilpailulähdössä, siitä on hyvä jatkaa ensi vuonna.
Kisoja saisi olla useammin, niin ratakin pysyisi paremmin mielessä. Lisää kilpailuja toivoo myös Juha, joka alkaa tulla sinuksi uusitun autonsa kanssa - kilpailu Päivin kanssa oli kovaa ja rehtiä, toisessa lähdössä Juha pysyi sitten Päivin edellä maalissa ja tuloksena neljäs sija.

Kuten edellä jo mainittiin, Ekku vei kolmannen palkinnon molemmissa lähdöissä, joten tiimin kokonaissaldo oli hieman parempi kuin Jurvassa, neljä pyttyä kuudesta mahdollisesta. Ekku joutui myös tekemään hieman isomman huolto-operaation perjantaina, harjoituksissa auto kesti vain viisi kierrosta, kyseessä oli ensimmäinen testi talven jälkeen, joten siihen nähden tulosta voi pitää vähintään tyydyttävänä.

Tuossa alla Ekun auton päämekaanikko ja tekninen johtaja & korjauksen kohde

Melkein kuin kaksipaikkainen formula - lähituntumassa ajettiin 20 kierrosta, järjestystä välillä muuttaen.

Ensimmäisen ja toisen lähdön podium-kuvat - Hangon Keksin mainoksia!

Ainoa mikä vaihtui oli kolmanneksi ajaneen Ekun haalari (ja mahdollisesti kaikkien kuskien alusasut, edes Parc Ferme -kuvasta ei pysty päättelemään kisan jännittävyyttä)

Varikolla eletään loistokkaasti - tässä kuvassa historic Formuloiden Motor-Home sieltä parhaasta päästä - yhdistetty keittiö, makuuhuone, autokorjaamo jne jne jne. Painotus sanalla “home” myös eräässä toisessa tiimissä (terveisiä Jyrkiltä lapsille).

Scuderia Naftalinin agentit kävivät selvittämässä mitä Kessu Niemisen Protoni-poikien teltassa juhlittin lauantaina - ilo oli ylimmillään tietysti Esko Kumpulaisen kakkossijasta ekassa lähdössä - sama sijoitus toistui toisessakin lähdössä sunnuntaina, siitä vielä onnittelut Eskolle - mutta suurin syy juhlintaan taisi olla Kessun pojan, Jarin, lapsuudenaikaisen kaverin suuresta voitosta samana iltana: Hallikaisen hulivilipojasta (suora lainaus Protoni-tallin tiedottajalta) tuli toisella yrittämällä Tangokuningas, Kessun ohjeita noudattamalla! Ilveily ei kannata…
Saamamme tiedon mukaan ko teltassa piti olla musikanttinakin tunnettu vanha kuski Touko Karhu soittamassa Kessun hanuria, mutta hän ei päässyt paikalle, ilmeisesti ajankohta ei sopinut miehen kalenteriin, joten musisoinnista vastasi Heinä Kessu ja radio - Ahvenistolle odotamme sitten Elo Hiirtä tai jotain muuta tähteä vauhdittamaan Hannun, Eskon ja kumppanien menoa. Hauskaa näytti olevan heilläkin ja makkara oli maukasta, siitä kiitämme myös.

Auto kulki kuin rasvattu salama - Totalin öljyillä! (Liekö siinä osittain myös syy Juhan uuteen nousuun? Timi vaihtoi öljymerkkiä näihin kisoihin.)

(vauhtikuvat taas Mico Wikström jos ei muuta mainita; varikkokuvat, podium ja park ferme -kuvat Eeva&Jykä + Timo Närhi)

Tiimin Fun Club kasvaa:

Nähdään seuraavissa kisoissa Ahvenistolla!